maanantaina, toukokuuta 04, 2009

"Japanialaisia pussukoita" ja kasseja

Lauantaina kävin ompelukylässä. Yhdessä ompeleminen ja uusien tilkkulehtien selailu oli virkistävää. Olen kaivannut ompeluseuraa ja ennen kaikkea niitä keskusteluja jotka syntyvät silloin kun kädet tekevät ja mieli lepää kaikesta arkisesta. Kiitos että sain olla mukana!

Sunnuntaina syntyivät "Japanialaiset pussukat". Näihin oli ohje japaninkielisessä lehdessä, mutta toteutus vaiheessa kuva ja ohje olivat päästäni jo hävinneet. Pussukoista taisi sittenkin tulla ihan minun sorttiset. Pitkästä aikaa ompelussa oli sitä oikeaa tunnelmaa ja virtaa. Tänään olen keskittynyt enemmän helmikoruihin. Laukut ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa, mutta ovat unohtuneet kuvaamatta... Tässäpä nekin samalla.


Olkalaukku...


... ja kauppakassit...

2 kommenttia:

katrilli kirjoitti...

Ihania Japanialaisia pussukoita olet tehnyt ja noin monta! Oli todellakin mukava ommella yhdessä ja se sai minullakin aikaan tilkkuiluinnostuksen. Ulkona on vaan niin ihana ilma, että sinne tekee mieli.

Kassisi ovat niin pirteän värisiä! Pussukat ja kasiit ovat hienoja vaikka lahjoiksi kevään juhlijoille.

SANNA kirjoitti...

Kiitos. Tänään sadepäivä, joten taidanpa leikata pussukoita ja kasseja lisää.

Kassit ja pussukat ovat myytävänä.