Muutos

Olen mietiskellyt sitä valtavaa muutosta mikä elämässäni on tapahtunut vuoden aikana. Ensimmäiset hiljaiset kuiskaukset muutoksesta oli aavistettavissa jo neljä vuotta sitten jolloin keikuin uupumuksen kuilun reunalla. Silloin sain myös ensimmäisen kokemukseni Reikistä. Ystäväni varasi minulle hoidon, josta kilttinä tyttönä ja lopen uupuneena en voinut kieltäytyä. Sen hoidon minä tulen muistamaan aina. Sain valtavasti uutta voimaa. Kiitos sinulle ystäväni! Reikihoidon jälkeen oli aivan selvää, että Reiki on se polku jolle haluan. Kävin Reiki 1 ja 2 kurssit, elämä jatkoi kulkuaan ja muutos ilmoitteli tulostaan jo vähän äänekkäämmin. Suljin korvani ja jatkoin kuten aina ennenkin. Kunnes vuosi sitten muutos tuli ryminällä näkyväksi, uupumus ja masennus hyökkäsivät kimppuun ja kaatoivat kerralla. Ilmeisesti mikään muu konsti ei minuun tehonnut kuin tyrmäys. Elämä pysähtyi ja niin muutos sai tilaa ja aikaa tulla elämääni. Syksyllä minusta tuli Reiki Master ja viikonloppuna sain pitää ensimmäisen Reiki kurssini.

Kaikista vaikeuksista huolimatta tänään kiitän siitä että elämääni tuli muutos. Samalla koetan kuunnella tarkemmin, kun uusi muutos alkaa ilmoitella tulostaan. Toivon että seuraavan kerran ymmärrän muutoksen väistämättömyyden ajoissa ettei minua taas tarvitse tyrmätä.

Seuraavat tekstit ovat Tommy Hellstenin kirjasta Muutos


Meidät on kutsuttu tänne maailmaan muuttumaan. Muutos ja jatkuva liike näyttävät olevan elämän keskeisimpiä ominaisuuksia. Juuri kun olemme telttamme paalut maahan saaneet ja löytäneet paikan johon mielellämme asettuisimme, ne on kiskottava sieltä ylös, leiri on purettava ja matkaa jatkettava. Leirin purkaminen on työlästä eikä matkustamisessa ole samaa turvaa kuin leirinuotion äärellä. Siksi vaistomaisesti vastustamme muutosta. Mitään uutta ei kuitenkaan voi saavuttaa, ellei ole valmis luopumaan entisestä. Elämä kutsuu muutokseen joskus hiljaa kuiskaillen, joskus taas rajusti huutaen. Matkaan on lähdettava, jos aikoo tähän elämä-nimiseen tapahtumaan osallistua.


Mitä muutos muuta on kuin luovuttamista,
irtilaskemista ja hullun lailla heittäytymistä!
Alussa minä huusin takeita
ja vaadin varmistettuja asemia.
Laadin ohjeet elämälle ja sanoin
että muutoksen pitää olla hallittavissa.

Mutta silloin olin nuori
eikä minulla vielä ollut näitä arpia.
On se ihmeellistä miten arvet opettavat.
Luottamaan ja antamaan periksi.
Kyllä minä jo näillä arvilla tajuan
että itse olen kasvuni estänyt.

Totta on että tarvitsen tätä tuskaani,
ja vähemmän minä sitä jo pelkäänkin
kuin sitä etten enää kasvaisi.
Nyt en enää pakene, suistun tähän kipuuni.
Oikein viritän korvani kuulolle
ja herkistän tuntoni,
sillä tiedän että kohta olen taas hieman nuorempi.

Matkaa on vielä paljon,
monta taivalta tarvottavaksi
monta koskea koluttavaksi.
Mutta tämä syntymisen tuska
tekee minusta kerran niin nuoren
ettei minua kohta lapsesta erota.